Valoro kasvaa – porukkaan on liittynyt palveluesimies Jenna Kylmänen

Monet megatrendit vaikuttavat yritysten asiakirjahallintaan. Digitalisaatio etenee radallaan, eli paperin pyörittely on siirtynyt sähköiseksi lähes kaikkialla, mutta vielä on tehtävää. Toisaalta pandemia vauhditti etä- ja hybridityön yleistymistä, joten monet supistavat toimitilojaan ja luopuvat omista arkistotiloista.

Kaikki tämä lisää Valoron palveluiden kysyntää, joten tarvitaan hallittua kasvua: lisää osaavia asiakirjahallinnan ammattilaisia. Maaliskuussa joukkoon liittyi palveluesimies Jenna Kylmänen.

23-vuotiaalla Kylmäsellä on nuoresta iästään huolimatta jo takanaan esihenkilökokemusta tiiminvetäjänä, kuin myös kokemusta muun muassa toimiston- ja tilanhallinnan tehtävistä.

”Olen nyt saanut rauhassa perehtyä Valoron koko palveluvalikoimaan, mikä on ollut mielenkiintoista, ja olen muun muassa opiskellut Valoron kaikkea toimintaa ohjaavaa laatukäsikirjaa,” hän kertoo.

”Tulevaisuudessa vastuulleni on tulossa tiiminvetämisen lisäksi myös some-kanavien ylläpitoa, mikä tekee työnkuvasta monipuolisen.”

Asiakirjahallinnan maailma imaisee mukaansa

Yksi Valoron tinkimättömistä periaatteista on laadukas asiakaspalvelu. Kun esimerkiksi iso organisaatio ulkoistaa digitaaliset ja/tai paperiset arkistopalvelut meille, käytämme prosessin suunnitteluun paljon aikaa. Tavoitteena on aina mahdollisimman sujuva arkistomuutto ja siirtymä.

”Asiakkuuden hallinta ja kehittäminen alusta alkaen on kiinnostavaa ja olen siitä innostunut”, sanoo Kylmänen.

Kylmänen opiskelee työn ohella konetekniikkaa mutta kertoo, että asiakirja- ja arkistonhallintaan liittyvät asiat ovat nyt imaisseet hänet niin mukaansa, että alanvaihto konetekniikan puolelle ei ainakaan tällä hetkellä tunnu todennäköiseltä, vaikka opinnot onkin järkevää suorittaa loppuun.

”Valorolla on myös tosi kivaa porukkaa töissä ja minut on otettu hyvin vastaan. Täällä on aidosti yhdessä tekemisen meininki”, Kylmänen iloitsee.

Valorolaiset ovat saaneet myös tutustua Kylmäsen sekarotuiseen Kida-koiraan, joka on piipahtanut toimistokoirana. Vapaa-ajalla Kylmänen tyhjentää ajatukset työasioista tehokkaasti paitsi koiran kanssa myös harrastuksensa karaten parissa. Treenejä on paljon, sillä Kylmänen on voittanut lajin SM-kultaa ja tähtää MM-tasolla korkealle.

100 % suosittelisi meitä – asiakaskysely todistaa tyytyväisyyttä

Valoron tuoreen asiakaskyselyn tulokset lähestulkoon mykistävät: kaikki vastanneet suosittelisivat meitä. Avoimissa vastauksissa kiitetään joustavuutta, hyvää palvelua ja ”kanssanne on myös mukava asioida”. Valoron toimitusjohtaja Kimmo …

Lue lisää →

Heidi Eskelinen tuo uutta näkökulmaa Valoron hallitukseen

Valoron hallituksessa on lokakuussa aloittanut uusi jäsen, liiketoiminnan kehittämisen asiantuntija Heidi Eskelinen, jolla on pitkä kokemus lukuisista strategiaprojekteista ja hallitustyöskentelystä. ”Heidi vahvistaa meidän strategista osaamista …

Lue lisää →

Kiinnostuitko?

Scroll to Top